Hotellille pääsemiseen tarvittiin tiukkoja hermoja, sillä normaalia liikennesääntöjä oli rikottava useampaan otteeseen. Parkkipaikan autolle saimme puoliksi kadulta ja puoliksi jalkakäytävältä, mutta se oli hotellin ja poliisien mukaan o
Koirien kanssa matkustaville hotellin sijainti ei ollut paras mahdollinen, mutta Peppi ja Tina sopeutuvat tilanteeseen hyvin. Vaihtoehdot olivat vähissä, vaikka kaupungissa oli Trivagon mukaan lähes 300 hotellia, niin vain yhdeksään oli mahdollista viedä koiria.
Koko tämän päivän olemme saaneet ajella moottoritiellä. Päivän keskinopeus on tällä hetkellä 125 km tunnissa.Maisemat ovat vaihtuneet ripeästi ja mikäli suunnitelmamme pitää, niin ajelimme illaksi Ranskan Besanconiin, jolloin päivän saldo olisi 1350 km.
Besanconiin pääsimme muutaman tietullin ja yhden väärän hotellin jälkeen.
Pää Ojaniemellä olisi tietulleista paljonkin asiaa, joten videota ei sattuneesta syystä julkaista.
Lyhyesti ilmaistuna ranskan kielitaidosta olisi ollut hyötyä. Tietulleja oli kolmenlaisia, yhteen käv kolikot, toiseen pankkikortti ja kolmanteen saivat ajaa ns kausikorttilaiset. Tokihan me kävimme kaikissa mahdollisissa ja noloina peruuttelimme tyyttäysten saattelemina väärästä portista pois.
Viimein yhdeksän jälkeen saavuimme määränpäähän ja yritimme kirjautua hotelliin, niin hups hotelliketju oli oikea, mutta hotelli väärä ja toisella puolen kaupunkia. Perheriita ei tästäkään syntynyt, vaikkei hampaita enää naurattanut.
Hotellimme oli nyt koirille loistava, sillä piha-aluetta löytyi ja mikä parasta heinä oli syötävää.
Suihkun ja iltapalan jälkeen Ojiksen poppoo oli valmis yöunille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti