Matkakuumetta

Matkakuumetta

perjantai 23. maaliskuuta 2018

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Viikko 12; osa 1



Lauantaina kello herätti neljältä aamulla aamupalan tekoon. Rakkaat vieraamme olivat lähtökuopissa kohti Suomea. Kävimme viemässä heidät Malagan lentokentälle, jonka jälkeen sänky kutsui.

. Päivälenkin jälkeen keskityimme pesiksen halli-SM peleihin.

Sunnuntai valkeni sateisena, joten autoillen kohti uusia seikkailuita. Ajelimme Fuengirolaan Elolan kentälle, jolla Superpesiskausi 2018 avataan.

Sieltä suuntasimme kohti Mijaksen vuoristokylään ja se todellakin kannatti. Maisemat olivat huikaisevan kauniit.

Illalla kävimme syömässä elämämme parhaat lasanget. Matka ravintolaan ei mennyt kuin Strömsössä. Kävellessämme alas Benalmadenan rantaa taivaalla lentelevät lokit päättivät lähettää terveiset Artsin otsalle. 

Siinä vaiheessa ei edes Jaana uskaltanut nauraa, vaan kaiveli puuhapussistaan käytetyn nenäliinan palasen, jolla enimmät jätökset. Artsin jalat toimivat nopeammin kuin koskaan ja veivät ensimmäiseen baariin pesulle. Tässä vaiheessa Jaana ei voinut hillitä itseään, vaan harmitteli, ettei voinut kuvata tapahtunutta. 

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Lomaviikko 11 Benalmadenassa

Lauantaina saimme mieluisia vieraita Suomesta, kun perhe Tossavainen saapui tänne Benalmadenaan viikoksi.

Viikko kului kävellen ja kierrellen paikkoja eli aktiivisuus oli huipussaan. Sää ei ollut mikään paras mahdollinen, mutta se ei menoamme haitannut. Ehdimme tutustua merenrantaan, lintupuistoon, akvaarioon, kaupunkiin ja erittäin hienoon satamaan.


torstai 8. maaliskuuta 2018

Lomapäivä 2

Aamu valkeni vai miten se oli vesisateen merkeissä. Jos eilen nautittiin auringosta ja lämmöstä, niin tänään ei. Mutta me pidämme autoilusta, joten tutustuimme alueeseen näin. Toki videolla on myös esittely asunnosta ja alueesta.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Lomapäivä 1

Väsyneinä, mutta onnellisina vietämme ensimmäistä varsinaista lomapäivää täällä Benalmadenassa. Ilma on ollut aurinkoinen ja lämmin. Aamulla teimme koirien kanssa pidemmän lenkin, kun oli heillekin sopiva lämpötila.

Asunto on aivan loistava ja hyvin varusteltu. Yläkerran parvekkeella oli hienoa paistatella päivää ja ihailla merimaisemaa. Tänään emme ole jostain syystä autoilleet, mutta huomenna takamus taas kestää eli lähdemme tutustumaan alueeseen vähän laajemmin.


tiistai 6. maaliskuuta 2018

Matkustuspäivä 5


Viimeinen matkustuspäivä on  hyvässä vauhdissa ja päämäärä häämöttää.



Granadassa, Sierra Nevadan maisemissa. Enää ei olisi pitkästi kohteeseen Benalmadena.




maanantai 5. maaliskuuta 2018

Matkapäivä 4

Eilisen pitkän päivän johdosta nukuimme hiukan pidempään. Liikkeelle lähdimme hyvän aamupalan jälkeen ja suuntana Montpellier ja sieltä jatkamme Barcelonan kautta Tarragonaan. Kilometrejä päivään mahtuu reilut 1000 km.

Hotellilta ajoimme noin kolme minuuttia ja Artsin riemuksi vastassa oli tietulli😂. Tämä vierailu sujui jo ammattilaisen ottein, emmekä tukkineet ajoväylää. Näin päivänvalossa voimme todeta, että tullissa, jossa palaa vihreä valo voi maksaa sekä kortilla että rahalla. Eilen ei kyllä ensimmäistä tullia lukuunottamatta kolikot käyneet.

Liikkeelle lähdimme viiden asteen lämmössä (eilen Saksassa oli jo +15C), joten kohti lämpöä mennään.

Tässä yksi "melkein" onnistunut kohtaaminen!


lauantai 3. maaliskuuta 2018

Matkapäivä 3

Aamu Lodzissa valkeni aurinkoisena, mutta kirpeänä pakkasena. Palataksemme eiliseen, niin hotellin olisi voinut varata vähän kauempaa kaupungin keskustasta. Onneksi Artsilla on kokemusta autoilemisesta ja ei hätkähtänyt illan hulabaloobasta.

Hotellille pääsemiseen tarvittiin tiukkoja hermoja, sillä normaalia liikennesääntöjä oli rikottava useampaan otteeseen. Parkkipaikan autolle saimme puoliksi kadulta ja puoliksi jalkakäytävältä, mutta se oli hotellin ja poliisien mukaan o
Koirien kanssa matkustaville hotellin sijainti ei ollut paras mahdollinen, mutta Peppi ja Tina sopeutuvat tilanteeseen hyvin. Vaihtoehdot olivat vähissä, vaikka kaupungissa oli Trivagon mukaan lähes 300 hotellia, niin vain yhdeksään oli mahdollista viedä koiria.


Koko tämän päivän olemme saaneet ajella moottoritiellä. Päivän keskinopeus on tällä hetkellä 125 km tunnissa.Maisemat ovat vaihtuneet ripeästi ja mikäli suunnitelmamme pitää, niin ajelimme illaksi Ranskan Besanconiin, jolloin päivän saldo olisi 1350 km.



Besanconiin pääsimme muutaman tietullin ja yhden väärän hotellin jälkeen.
Pää Ojaniemellä olisi tietulleista paljonkin asiaa, joten videota ei sattuneesta syystä julkaista.
Lyhyesti ilmaistuna ranskan kielitaidosta olisi ollut hyötyä.  Tietulleja oli kolmenlaisia, yhteen käv kolikot, toiseen pankkikortti ja kolmanteen saivat ajaa ns kausikorttilaiset. Tokihan me kävimme kaikissa mahdollisissa ja noloina peruuttelimme tyyttäysten saattelemina väärästä portista pois.

Viimein yhdeksän jälkeen saavuimme määränpäähän ja yritimme kirjautua hotelliin, niin hups hotelliketju oli oikea, mutta hotelli väärä ja toisella puolen kaupunkia. Perheriita ei tästäkään syntynyt, vaikkei hampaita enää naurattanut.

Hotellimme oli nyt koirille loistava, sillä piha-aluetta löytyi ja mikä parasta heinä oli syötävää.
Suihkun ja iltapalan jälkeen Ojiksen poppoo oli valmis yöunille. 
    

H

perjantai 2. maaliskuuta 2018

Matkapäivä 2

Aamun tunnelmia!


Kello on 10.40 ja saavumme Latvian ja Liettuan rajalle. 

Koirilla menee hienosti, kun oivalsivat, että takapenkillä on hienoa nukkua. Kohta  pysähdymme aamupäivän lenkille.




Suunnistustaidot meillä on huippuluokkaa navigaattoriin verrattuna, mutta miksi emme luota niihin? No suunta on Varsovaan ja reissussa on kiva nähdä erilaisia maisemia. Artsi antoi synninpäästön navigaattorille, sillä se on kiitettävästi kiertänyt kaikki tietyöt.

Tämän päivän päätepiste on Lodz, josta varasimme hotellihuoneen. Koirilla ja meillä kaikki hyvin, mutta auton tietokone säikäytti ilmoittamalla, että oikean takarenkaan ilmanpaine on alhainen. Löydettyämme viimein huoltoaseman, missä Artsi totesi ilmoituksen olleen aiheeton.Toivottavasti😳




Matkapäivä 1

Meidän roud tripin ensimmäinen päivä meni aikalailla suunnitelmien mukaisesti. Lähdimme Haapajärveltä puolen päivän jälkeen jäätävän tihkusateen saattelemana kohti Helsinkiä.
Koirat päättivät vallata heti alkumatkasta Jaanan sylin matkustamoksi.

Matka Länsisatamaan sujui rattoisasti Naperoleirin parissa. Pesisleirit ovat jälleen kerran tekemässä ennätystä, joten kuskikin pysyi tyytyväisenä, vaikkei juttuseuraa liiemmin ollut.

Kuvat ja videot päivitetään myöhemmin, kunhan saadaan sellainen yhteys.

Nyt olemme kuitenkin Pärnussa ja huomenna yritämme päästä Puolan länsiosaan mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaisesti.